MIPille arvostettu sertifikaatti: ”Suomen Vahvimmat Platina”

MIP Electronics Oy kuuluu Suomen Vahvimmat Platina -kärkiyritysten joukkoon.

Suomen Asiakastiedon myöntämä erikoissertifikaatti kertoo erityisesti siitä, että MIP on luotettava kumppani. Sertifikaatti myönnetään vain pienelle osalle suomalaisista yrityksistä.

MIP sai erikoissertifikaatin helmikuussa 2021.  

– Tämä on todistus pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta toiminnasta sekä siitä, että palvelumme ja tuotteemme ovat laadukkaita ja asiakkaamme voivat luottaa yhteistyöhön kanssamme, toteaa toimitusjohtaja Jouni Lukkari.  

– Jopa näinä haastavina aikoina olemme pystyneet palvelemaan asiakkaitamme hyvin ja toimimaan siten, että esimerkiksi taloudelliset tunnuslukumme ovat pysyneet positiivisina. Sertifikaatti merkitsee meille sitä, että olemme tehneet oikeita asioita myös asiakkaiden näkökulmasta, hän jatkaa.  

Suomen Vahvimmat -sertifikaatti myönnetään yritykselle, jonka luottoluokitus on AAA tai AA+. Luottoluokitusta ei ole helppo saavuttaa: Suomen Asiakastiedon mukaan vain noin 12 % suomalaisista yrityksistä täyttää kriteerit. Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti puolestaan myönnetään yritykselle, jonka luottoluokitus on ollut korkeimmassa luokassa vähintään kolmena peräkkäisenä vuotena.  

– Yksi tähän vaikuttanut tekijä on ollut koko laatujärjestelmämme ja laatusertifikaattiin tähtäävän työn onnistuminen, toteaa MIPin liiketoiminnan kehityspäällikkö Irja Perkins, joka on ollut MIPin laadunhallinnan ja laatujärjestelmän uudistamisen kantava voima alusta saakka.  

– Kun tulin tänne töihin, aloitimme ison ja kattavan laatutoiminnan projektin, jossa uudistimme koko liiketoimintamme ohjausjärjestelmän. Uudistaminen kattoi kaikki prosessit, mukaan lukien tehtävät ja toimintamallit. Lisäksi hankimme nykyaikaisen ja kattavan toiminnanohjausjärjestelmän tukemaan ja ohjamaan päivittäistä työtämme. Näin pystymme varmistamaan jokapäiväisessä toiminnassamme laadun, jota myös vuonna 2018 meille myönnetty laatusertifikaatti edellyttää.

– Nämä toimenpiteet ja järjestelmällinen asiakas- ja laatutyö ovat edesauttaneet meitä pääsemään hyvien toimijoiden joukkoon ja saavuttamaan nyt saadun tunnustuksen. Se on ollut kaiken kaikkiaan iso kokonaisuus, joka kattaa monta asiaa ja sen eteen on tehty paljon pitkäjänteistä työtä, Irja painottaa.  PL LOGO MIP Electronics Oy FI 414323 web

MIP on kuulunut Suomen Vahvimpiin jo vuodesta 2015 alkaen. Vahva asema aiotaan säilyttää ja tavoitteena on olla luotettava kumppani asiakkaille, päämiehille, yhteistyökumppaneille ja muille sidosryhmille nyt ja tulevaisuudessa. 

– Laadunhallinnan avulla varmistamme, että toimintamme säilyy asiakkaillemme laadukkaana myös jatkossa, Irja kertoo. 

– Tulemme jatkossakin tekemään kaikkemme, että asiakkaamme voivat luottaa meihin ja olemme heille kestävä, pitkäaikainen kumppani, toteaa Jouni lopuksi. 

Kysy lisää!

Jouni Lukkari, p 040 721 9840 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 

Irja Perkins, p. 050 382 2940 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 

YRITYS

MIP ELECTRONICS OY

MIP Electronics Oy on Suomen johtava akustisen ja värähtelymittauksen asiantuntija. Huippuluokan laitteiden – esimerkiksi Audio Precision ja Norsonic – lisäksi MIP tarjoaa osaamisen, joka kantaa oikean laitteen valinnasta käyttöönottoon ja pitkäaikaiseen kalibrointipalveluun.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

MIP Asiakastarinoita: Neural DSP

17.6.2026

MIP Asiakastarinoita: Neural DSP

Äänilaitteiden valmistuksessa työn laatuun voi luottaa vain mittaamalla Neural DSP valmistaa modernin musiikin halutuimpia laitteita – työkaluja, joiden on toimittava moitteettomasti lavalla, kiertueella ja muusikon koko painon alla, joka ikinen kerta.
Kesä on parasta aikaa hoitaa kalibroinnit kuntoon

8.6.2026

Kesä on parasta aikaa hoitaa kalibroinnit kuntoon

Kalibrointi on mittalaitteen ylläpidon tärkein säännöllinen toimenpide.
MIP Asiakastarinoita: RMC Finland Oy

1.6.2026

MIP Asiakastarinoita: RMC Finland Oy

Äänen ja värähtelyn mittaaminen laivanrakennuksessa tapahtuu niin komponenteissa kuin kokonaisuuksissakin Telakat ja laivanrakennus on yksi Suomen arvostetuimmista vientituotteista.
Kolme yleisintä virhettä melualtistumisen mittaamisessa

22.5.2026

Kolme yleisintä virhettä melualtistumisen mittaamisessa

Mittari on hankittu, mittauksia on tehty, mutta ovatko tulokset luotettavia?